Globaali mutta lokaali verkkokauppa

Verkkokauppa on luonnostaan globaalia liiketoimintaa. Maailmalla on jo 3,4 miljardia ihmistä verkossa ja on selvä, että elämme pitkälle sähköisesti verkottuneessa digitaalisessa maailmassa. Olisi sääli, jos emme halua tai osaa hyödyntää tätä potentiaalia Pohjoismaissa. Totuus on se, että monessa muussa maailman kolkassa tämä mahdollisuus on ymmärretty paremmin, esimerkiksi Kiinassa.
Pohjoismaissa asuvat kuluttajat ja yritysasiakkaat asioivat sujuvasti Pohjoismaiden ulkopuolelta tulevissa verkkokaupoissa. Rahamme valuvat tällä hetkellä Pohjoismaiden ulkopuolelle, kun tilanne voisi olla päinvastainen. Meidän on syytä voimakkaammin edistää vientiä verkkokaupan avulla sillä vaihtotaseemme on negatiivinen, kun se voisi olla merkittävästi positiivinen ja tuoda hyvinvoinnin kasvua pohjoismaiseen perheeseen. 

Pohjoismaisia kauppiaita pidetään maailmalla luotettavina ja meidän palvelumme laatua pidetään korkeana. Nämä luontaiset ja tunnetut kilpailuetumme istuvat verkkokauppaan erittäin hyvin ja tämä tarjoaakin meille hyvä pohjan tavoitella globaaleja markkinoita.

Haasteet pohjoismaisella kauppiaalla ovat usein henkisiä, paitsi ruotsalaiset kauppiaat tekevät tässä usein piristävän poikkeuksen. Rohkeus lähteä turvallisesta kansallisesta kaupankäynnistä maailmalle puuttuu, eikä se ole suinkaan aina kauppiaan vika. Usein myös kauppiaan yhteistyökumppanit voivat olla jarruna kokemattomuuden tai osaamattomuuden vuoksi. Erinomaista osaamista kuitenkin löytyy niin kauppiailta kuin kansainvälisen kaupan mahdollistavalta kumppaniverkostoltakin, mikäli olet onnistunut verkostoitumaan oikeiden tahojen kanssa. Tilaus- ja toimitusprosessin ketjun vahvuus määritellään heikoimman lenkin mukaan.

Meillä on pohjoismaissa useita mielenkiintoisia ja verkkokauppaan sopivia kategorioita, joita kuluttajat ympäri maailmaa etsivät verkosta. Meillä on mm.

  • tunnettuja kaupan brändejä,
  • kauneudestaan ja yksinkertaisuudestaan kuuluisaa pohjoismaista designia
  • laadukasta käsityöperinnettä
  • puhtaita ja turvallisia elintarvikkeita
  • palveluita, esim. koulutus
  • teknologiateollisuutta, esim. potkureita

Opas verkkokaupan kansainvälistämiseen

Nämä kaikki tuotteet sopivat globaaliin verkkokauppaan kuin nenä päähän. Kysymys kuuluukin: kuinka tätä meidän ainutlaatuista pohjoismaista osaamista voidaan viedä maailmalle verkkokaupan avulla vielä enemmän ja kääntää tämä mahdollisuus voitoksemme? Miten verkkokauppa kansainvälistetään ja mitä siinä pitää huomioida? Kuinka toimia lokaalisti, mutta olla samalla globaali? Näihin kysymyksiin olemme pyrkineet vastaamme juuri verkkokauppiaille tai verkkokaupan perustajille valmistuneessa Lokaali mutta Globaali -oppaassa. Oppaan tavoitteena on antaa vinkkejä ja neuvoja Pohjoismaisen verkkokaupan kansainvälistämisestä. Tarkastelemme oppaassa hieman tarkemmin Britannian, Saksan, Italian, Ranskan ja Espanjan markkinoita, joihin pohjoismaisella kauppiaalle on suhteellisen pieni kynnys laajentua johtuen siitä, että ne ovat osa EU:ta ja edustavat merkittävän kokoisia markkinoita lähellä Pohjolaa.
 
Lataa opas verkkokaupan kansainvälistymiseen ilmaiseksi >>
Takaisin

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Verkkokaupan vaihtaminen uuteen verkkokauppa-alustaan

Joskus verkkokauppa-alustan vaihto pitää tehdä Verkkokauppa-ala kehittyy nopeasti ja lähes...

Myynti ja markkinointi on omaa pääomaa

Uuden verkkokauppiaan energia ja ajatukset tulee olla ensisijaisesti verkkokaupan myynnissä ja...

Isoveli Amazon valvoo

Oletko koskaan miettinyt, mitä kautta isot verkkokaupat osaavat tarjota sinulle mahdollisesti...