Millä menetelmillä näkyvyyttä verkkokaupalle?

Olemme siirtyneet markkinoinnissa uuteen aikakauteen. Nyt ostajat etsivät myyjiä. Ennen myyjät etsivät ostajia. Haasteena verkkokauppiaalle on nykyään siis että asiakkaat eivät löydä verkkokauppaasi, ellei sinulla ole oikeat työkalut näkyvyyden aikaan saamiseksi.

Verkkokauppiaat usein kysyvätkin miten omalle verkkokaupalle voidaan saada tehokkaasti näkyvyyttä ja kaikkien tarvitsemaa myyntiä. Verkkokauppiaalle mahdollisia työkaluja on valtava määrä ja niistä parhaiden löytäminen on usein haastavaa. Vain kokeilemalla eri palveluita ja seuraamalla niiden tuloksia, löydetään omalle verkkokaupalle sopivimmat markkinointityökalut. Geneeristä julkilausumaa hyvin ja huonosti toimivista markkinointikeinoista on vaikea tehdä, mutta tässä kuitenkin rohkea listaus tärkeimmistä työkaluista verkkokaupan näkyvyyden ja myynnin lisäämiseksi.

Työkalu Kuvaus Pika-analyysi Suositukset
Blogit Blogi on verkkosivusto, johon yksi tai useampi kirjoittaja kirjoittaa tarpeen mukaan. Bloggaaminen antaa mahdollisuuden tuoda esille ajatuksia ja mielipiteitä haluamallaan tavalla. Monet puhuvat bloggaamisesta “köyhän miehen lehtenä". Blogi sopii hyvin myös verkkokaupan tarpeisiin. Sen avulla voit pitää asiakkaat ajan hermoilla jakamalla heille mielenkiinoista luettavaa. Lisäksi hakukoneet tykkäävät blogeista, sekä asiakkaat jakavat hyviä blogikirjoituksia mielellään kavereille. Panosta blogiin ja ole oman alan asiantuntija ja vaikuttaja. Blogi toimii hyvänä tukijalkana näkyvyyden ja liikenteen aikaansaamiseksi.
Display -mainonta Display-mainonta on graafista mainostamista verkossa olevan sisällön yhteydessä. Tätä kutsutaan myös bannerimainonnaksi. Bannerit ovat ehkä jo hieman vanhanikainen keino hankkia näkyvyyttä. Bannerin voi helposti pilata huonolla suunnittelulla ja totetuksella. Lisäksi verkkokaupan tulokset suhteessa panostukseen eivät ole yleensä kovin hyvät. Jos löydät oikean kohderyhmä jostakin sivustolta, on banneriin sijoittaminen harkitsemisen arvoista. Vältä kategroisesti, sillä banneriin sijoitettu panos valuu usein hukkaan.
Facebook Facebook antaa käyttäjille mahdollisuuden käyttäjäprofiilin luomiseen sekä yhteydenpitoon ystäviensä kanssa. Facebook tarjoaa myös mahdollisuuden liittyä erilaisiin yhteisöihin ja saada tietoa tulevista tapahtumista ja tarjouksista. Facebook tarjoaa melko edullisen tavan hankkia näkyvyyttä. Lisäksi Facebookin kohdistusmahdollisuudet ovat hyvät tavoittaakseen oikeita asiakkaita. Ongelmana on edelleen heikko konversio eli myynin aikaansaaminen verkkokauppaan on melko haastavaa. Edelleen kiinnostava työkalu verkkokaupalle. Kannattaa kokeilla miten se toimii omassa verkkokaupassa. Älä kuitenkaan rakenna markkinointiasi pelkästään tämän varaan.
Hakukone-optimointi Hakukoneoptimoinnilla verkkokaupan sisältöä kehitetään siten, että hakukoneet
noteeraisivat sen. Verkkokaupan tavoitteena täytyy olla hakutuloksissa ykkösenä.
Tarjoaa tehokkaan keinon tavoittaa potentiaaliset asiakkaat. Verkkokaupan konversio on tässä korkea verrattuna muihin keinoihin. Edellyttää hyvää ja monipuolista sisältöä verkkokaupassa. Hyvä sisältö syntyy vain kauppiaan omasta "kynästä". Lisää painoarvoa hakukone-optimoinnille. Pitkällä aikajänteellä paras keino saada myyntiä verkkokaupallesi.
Hakusana-mainonta Hakusanamainonnalla tarkoitetaan hakukoneissa tapahtuvaa maksullista mainontaa. Tunnetuin palvelu näistä on Google Adwords. Myös Microsoftin Bing on melko tunnettu. Tarjoaa verkkokaupalle nopean tien saada näkyvyyttä hakukoneissa. Etenkin aloittelevalle kaupalle tehokas työkalu. Viime aikoina tämä on tosin käynyt melko kalliiksi, etenkin avainsanoilla missä on kilpailua. Vähennä käyttöä pitkällä aikajaksolla. Alkaa olemaan jo kallista etenkin PK-yrittäjälle.
Kumppanuus-markkinointi
(affiliate markkinointi)
Kumppanuus-markkinoinnissa yrityksen kumppanit
ohjaavat kävijöitä verkko-kauppaan, ja saavat palkkion tuomistaan kävijöistä
tai tuottamastaan myynnistä.
Tarjoaa verkko-kauppiaalle valmiin verkoston, mutta yleensä melko kalliin keinon lisätä näkyvyyttä ja myyntiä verkkokaupassa. Panosta harkiten ja mittaa tuloksia tarkasti. Yleensä vie katteesta melko ison osan, joten sopii paremmin tietyille kategorioille.
Palvelu-hakemistot Palveluhakemistot keräävät yritysten yhteystietoja ja pyrkivät ohjamaan hakemiston käyttäjiä yritysten palveluihin. Palveluhakemistot ovat linkkilistoja, joilla on jo kyseenalainen maine mm. epäselvien sopimusehtojen takia. Verkkokauppias ei voi välttyä näiden agressiiviselta myynniltä. Vältä kategorisesti. Muista aina tarkistaa sopimusehdot ja hinnoittelu.
Portaalit ja markkina-paikat Portaali tarkoittaa verkkopalvelua, joka omien toimintojensa lisäksi tarjoaa pääsyn useisiin muihin verkkopalveluihin. Portaalin avulla verkkokauppa löytää asiakkaat sieltä missä he ovat jo tuotteita tai palveluita etsimässä tai vertailemassa. Nämä tarjoavat usein verkokaupalle kustannustehokkaan tavan näkyä siellä missä asiakkaatkin jo liikkuvat. Näy portaaleissa. Linkitykset näissä parantavat myös oman verkkokaupan hakukonenäkyvyyttä. Portaaleilla on usein tapahtumakohtaiset hinnoittelumallit, jotka tarjoavat pienelle ja keskisuurelle kauppiaalle melko edullisen keinon hankkia lisämyyntiä.
Printti-mainonta Sanomalehdissä, aikakausilehdissä ja ammattilehdissä näkyvä mainos tai juttu. Kaupalle perinteisin keino hankkia näkyvyyttä on printtissä. Verkkokauppiaalle tämä on kuitenkin hieman luonnoton media, sillä printistä matka verkkoon on yleensä liian pitkä ja asiakas eksyy usein tämän matkan aikana. Vältä kategorisesti. Mikäli rakennat verkkokaupallesi brändiä tai uskottavuutta, niin harkitse siinä tapauksessa. Panos-tuotos suhde jää usein uskon varaan.
Radio-mainonta Kaupallisissa radioissa myytävä mainosspotti, joka kestää yleensä 5-30 sekuntia. Suomessa näitä kaupallisia radiokanavia on reilu sata. Tunnettuuden kasvattajana radio toimii verkkokaupalle hyvin. Tämä keinon lisäksi verkkokauppa tarvitsee hyvän löydettävyyden verkossa ja hakukoneissa. Lisää painoarvoa radiolle kun haluat kasvattaa tunnettuutta. Radiomainonta tarvitsee toistoja ja hyvän sisällön.
Sähköposti-markkinointi Sähköpostimarkkinoinnin avulla tavoitat asiakkaasi kustannustehokkaasti. Käytössäsi pitää olla sähköpostiosoitteita uusista tai vanhoista asiakkaista, sekä uutiskirjetyökalu. Sähköpostit tarjoavat verkkokaupalle hyvän perusliikenteen, mutta sen taustalla pitää olla hyvä osoiterekisteri. Muista tarjoata asiakkaille mielenkiinoista sisältöä ja vältä ylimyyntiä. Lisää painoarvoa. Kerää koko ajan uusia sähköpostiosoitteita ja kehitä uutiskirjeen sisältöä mielen-kiintoisemmaksi.
TV-mainonta Kaupallisissa televisiokanavissa näytettävät mainokset,
joiden kesto on yleensä 10-40 sekuntia.
TV-mainonta on edelleen tehokkain tapa hankkia tunnettuutta verkkokaupallesi. Zalando teki tämän oppikirjan mukaisesti ja ampaisi alle vuodessa yhdeksi suosituimmaksi verkkokaupaksi Suomessa. Ei kannata lähetä mainostamaan ellei sinulla ole käytössä merkittävää mainosbudjettia, sekä mahdollisuutta myös valtakunnalliseen TV-mainontaan.
Twitter Twitter on reaaliaikainen yhteisö- ja mikroblogipalvelu, jonka käyttäjät pystyvät lähettämään ja lukemaan toistensa päivityksiä Internetissä. Tekstipohjaiset viestit eli twiitit voivat sisältää korkeintaan 140 merkkiä. Twitterin heikkous on edelleen sen pieni käyttäjämäärä. Verkkokaupalle tweetit tarjoaa kuitenkin nopean kanavan olla vuorovaikutuksessa asiakkaiden ja sidoryhmien kanssa. Lisää Twitterin käyttöä, sillä sen käyttö tulee edelleen kasvamaan. Lisäksi twiitit löytyvät myös hakukoneiden tuloksista.

Muista analysoida kävijöitä verkkokaupassasi esimerkiksi Google Analyticsin avulla. Analysoi mistä asiakkaasi tulevat ja mitkä liikenteen lähteet generoivat verkkokauppaasi myyntiä. Painota näitä lähteitä ja karsi turhat työkalut pois. Askel kerrallaan opit omalle verkkokaupallesi sopivan sekoituksen tehokkaita markkinointityökaluja näkyvyyden ja myynnin aikaansaamiseksi. Se että sinulla on oma verkkokauppa käytössä, on erinomainen markkinointityökalu jo itsessään. Verkkokaupan ympärille sinun pitää vain rakentaa oma markkinointiverkosto, joka tuo kaupallesi elintärkeän asiakasvirran.

Puuttuuko listasta jokin hyvin tai huonosti toimiva markkinoinnin työkalu? 

Takaisin

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Verkkokaupan laajentaminen Pohjoismaihin markkinapaikkojen avulla

Verkkokaupan markkinointi koetaan alkuvaiheessa usein vaikeaksi ja myös kalliiksi. Ja...

Luotatko mainokseen vai suositteluun?

Kun olet harkitsemassa jonkin tuotteen ostamista, josta markkinoilla on tarjolla erilaisia...

Google Shopping rantautui myös Suomeen. Oletko valmis?

Yksi verkkokauppiaan tärkeimmistä tavoitteista on luoda kaupalle tunnettuutta ja hankkia tuotteille...