Sitouta verkkokaupan asiakas laadukkailla tuotekuvilla

9/19/2016

Verkkokaupan menestyksen kannalta yksi tärkeimpiä asioita on hyvät tuotekuvaukset, sekä laadukkaat tuotekuvat. Rikkaat sisällöt ja laadukkaat tuotekuvat ovat tärkeässä roolissa kun verkkokaupalle rakennetaan uskollisia asiakkaita ja hyvää konversiota. Tuotekuvissa näkee vielä usein parantamisen varaa, sisällöstä puhumattakaan. Etenkin itse ottamat kuvat voivat olla sotkuisia, tausta on mitä sattuu, valaistus puutteellinen, sommittelu pielessä tms. Usein tuotekuvissa päästään jo parempaan lopputulokseen kun tuotekuvan taustat häivytetään ja lisätään varjostuksia.

Tuotekuvien käsittelyyn on toki paljon erilaisia työkaluja ja palveluita, joilla kuvia voi muokata itse. Ne tosin saattavat olla hankalia käyttää ja saattavat maksaakin liikaa. Ehkä suurin kynnys verkkokauppiaalle on kuitenkin jälleen uuden työkalun opettelu. Tähän yksinkertaiseen tarpeeseen, käsitellä helposti tuotekuvia, onkin tuotu markkinoille liuta palveluita joiden avulla tuotekuvien ehostaminen onnistuu ilman kuvankäsittelyohjelman hankintaa ja opiskelua.

Yksi mielenkiintoisimmista palveluista on Pixelz, joka on nyt myös integroitu osaksi Vilkkaan verkkokauppaa. Verkkokauppias voi ladata kaupan tuotekuvat helposti Pixelziin ja hallinnoida kuvankäsittelyä helposti, ilman että joutuu itse muokkaamaan kuvia. Prosessi menee yksinkertaisesti seuraavalla tavalla:

  1. Lataa oman verkkokaupan tuotekuvat napin painalluksella Pixelziin 
  2. Valitse mitä tuotekuvia haluat muokata 
  3. Valitse millaisia muokkauksia haluat tuotekuviin saada 
  4. Tilaa ja maksa kuvankäsittely 
  5. Muokatut kuvat toimitetaan sinulle 24 tunnin sisään tyytyväisyystakuulla
  6. Lataa muokatut tuotekuvat napin painalluksella suoraan verkkokauppaasi
Testasimme palvelua ja kaikki toimi erittäin sujuvasti. Tässä esimerkkinä kuva pikkupoikien Willie rusetista, joka kävi mutkan Pixelzin palvelussa. Kuvasta on häivytetty tausta, sekä lisätty hieman varjostusta.

Ennen: Willie rusetti ennen kuvan käsittelyä
Nyt: Willie rusetti kuvankäsittelyn jälkeen


Kumpi kuva näyttää paremmalta? Hintaa tälle yhden kuvan muutokselle tuli 1,85€. Uskon että näillä parannetuilla tuotekuvilla saamme ostokokemuksen korkeammalle tasolle, sekä saamme samalla paremman konversion. Riittää hyvinkin että myymme yhden rusetin enemmän muutoksen avulla ja tämän jälkeen kaikki onkin jo verkkokauppiaalle plussaa.

Saattaisit pitää näistäkin

0 comments