Viisi vinkkiä verkon markkinapaikoissa menestymiseen

8/15/2013

Verkkokauppiailla on tänä päivänä kattava valikoima vaihtoehtoja verkkokauppansa ja tuotteidensa mainostamisessa. Verkkoja kannattaakin laskea vesille useassa eri paikassa, sillä harvoin saat parhaan tuloksen keskittymällä esimerkiksi vain yhteen mediaan tai mainoskanavaan.

Google AdWords on useille kauppiaille tuttu, mutta samoista kärkipään mainospaikoista on yleensä kisaamassa useita yrityksiä. Pääseminen luonnollisen haun hakutuloslistan kärkeen edellyttää jo enemmän osaamista ja toimenpiteitä. Google käyttää yli 200 muuttujaa määrittäessään sen, mikä tai mitkä sivustot ovat kärkipaikoilla. Yksi tärkeä tekijä on se, miten paljon linkityksiä kauppaasi löytyy eri sivustoilta ja esimerkiksi miten tärkeiksi Google määrittää nämä linkittävät sivut.

Yksi asiaan vaikuttava osa-alue on markkinapaikat. Markkinapaikat keräävät suhteellisen isoja kävijämääriä ja näin ollen ne ovat kiinnostavia sivustoja myös Googlen kannalta. Mutta mitä markkinapaikkoihin liittyen kauppiaiden pitäisi sitten ottaa huomioon? Kysyin tätä asiaa Vertaa.fi:n Aki Yliseltä ja tässä Aki kertoo top5 vinkit markkinapaikassa menestymiseen.

1. Mittaa tuloksia
Toteutunutta myyntiä kannattaa mitata tarkasti; älä jätä mitään arvailujen varaan. Jos mittaaminen ei ole tuttu asia, markkinoilta löytyy apua ja työkaluja. Mittaamiseen kannattaa panostaa myös rahallisesti, sillä se maksaa itsensä takaisin oikeiden kanavavalintojen kautta.

2. Optimoi tuotetiedosto
Uutta verkkokauppaa perustaessa tai palvelualustaa hankkiessa kannattaa huolehtia ajoissa siitä, että saa laadukkaan tuotetiedoston. Samaa tuotetiedostoa voi yleensä käyttää useissa tai lähes kaikissa palveluissa. Tiedosto ei voi olla liian kattava; mitä enemmän tietoa tiedostossa, sitä parempi, sillä kukin palvelu poimii tiedostosta itselleen oleelliset tiedot.

3. CPC vai CPS
CPC-pohjaisen markkinoinnin tulokset ovat helposti mitattavissa; mikäli tulokset eivät ole hyviä, ei käytettyä kanavaa kannata jatkossa käyttää. CPS:n voi määrittää etukäteen, joten se tarjoaa siinä mielessä huolettomamman ratkaisun, mutta mukana on usein välikäsi ottamassa osuutensa, mikä saattaa aiheuttaa lisäkuluja. Kuten monessa asiassa, tälläkin kolikolla on kaksi puolta.
(CPC = Cost Per Click, CPS = Cost Per Sale)

4. Pitääkö olla aina halvin
Edes hintavertailupalveluissa hinta ei ole ainut kilpailutekijä. Suomalaiset kuluttajat ovat turvallisuushakuisia ja haluavat tehdä ostoksensa luotettavassa verkkokaupassa. Asiakaspalvelusta kannattaa pitää huolta ja tarjota lisäksi kattavat maksuvaihtoehdot, kertoa realistinen toimitusaika ja pitää puhelinnumerot näkyvillä. Kauppakokemuksia ja arvosteluja tulisi kerätä oman sivun lisäksi myös muihin palveluihin, sillä läpinäkyvyys on kuluttajille tärkeää.

5. Kokeile eri palveluita
Kun tuotetiedosto on kunnossa ja osaat mitata hyvin kanavakohtaisia tuloksia, on helppo kokeilla eri myyntikanavia. Kannattaa olla useissa palveluissa mukana, sillä useimmat kuluttajat eivät käytä ristikkäisiä palveluita. Päällekkäisesti eri palveluja käyttävät ihmiset muodostavat niin pienen osan kuluttajista, että sijoitus useampiin palveluihin yhtäaikaisesti kannattaa.



Saattaisit pitää näistäkin

0 comments